Blåisvatnetin turkoosi ihme ja kotimatkan tunnelmat Norjan vuonoilta Suomeen

Lautalta Lyngenin maisemiin

Heräsimme aamulla puskaparkista ilman herätyskelloa – juuri sopivasti ehtiäksemme seuraavaan lauttaan. Lähdimme nopeasti liikkeelle ja päätimme siirtää aamupalan valmistuksen seuraavalle saarelle. Lauttamatka maksoi 100 NOK, ja ehdimme jonoon juuri, kun laiva saapui laituriin. Matka ei kestänyt kauaa, ja vietimme sen ihaillen Lyngenin alppimaisemia.

Lautalta oli lyhyt ajomatka seuraavalle kohteellemme, Blåisvatnet-järven vaellukselle. Söimme lähtöpisteellä aamupalan rauhassa ja valmistauduimme retkeen. Jessika jäi autolle ja viereiselle ulkopöydälle tekemään töitä vaelluksemme ajaksi.

Blåisvatnet vaelluksen parkkipaikka maksoi erikseen ja paikalla oli rekisterikilven tunnistus.

Kivikkoisella polulla turkoosille järvelle

Reitti ylös oli helppo mutta kivinen. Nilkat olivat koetuksella, kun kuljimme tuhansien kivien yli. Vaikka suuria korkeuseroja ei ollut, reitti vietti tasaisesti ylöspäin. Hieman yli tunnin kuluttua saavutimme järven – ja se oli vielä upeampi kuin kuvissa. Usein netistä löytyvät kuvat ovat niin muokattuja, että todellisuus jää jälkeen, mutta nyt kävi päinvastoin.

Blåisvatnetin vesi saa sinisen värinsä jäätiköltä, joka jauhaa kallioperää hienoksi kivijauheeksi. Tämä “jäätikköjauhe” hajottaa auringonvaloa niin, että kirkkaasta vedestä heijastuu takaisin sininen ja turkoosi. Vietimme rannalla parisenkymmentä minuuttia eväitä syöden ja maisemasta nauttien – hiljaisuudessa, jossa oli taianomaista rauhaa.

💡 Vinkki: jos kaipaa rauhallisempaa vaelluskokemusta, kannattaa antaa lautan jälkeen ajan kulua ennen reitille lähtöä. Huomasimme, että ihmismäärä kasvoi aina Tromsosta saapuvan lautan jälkeen.

Paluumatkalla sama kivikkoinen polku koetteli nilkkoja enemmän kuin nousu. Alas päästyämme olo oli helpottunut, ja totesimme, että Blåisvatnetin kivikko oli jopa raskaampaa kulkea kuin Hestenin jyrkkä nousu.

Reitti järvelle oli kivinen. Nämä kuvassa näkyvät loppumatkan isot kivet olivat itseasiassa helpompi kulkusia, kun suurimman osan matkasta koostavat pikku kivet.

Blåisvatnetin maisemat kruunasivat vaelluksen ja koko reissun. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Sää oli jälleen peilityyni.

Ruskan värit toivot hienoa kontrastia kuviin.

Vaellusreitti kulki kuvassa näkyvän rannan tuntumasta ylös järvelle.

Leiriytyminen Lyngenissä ja saunailta vuoristomaisemissa

Vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme kohti seuraavaa yöpymispaikkaa. Halusimme peseytyä ja rentoutua, joten valitsimme puolentoista tunnin ajomatkan päässä sijaitsevan LyngenTourist-leirintäalueen. Paikka oli meren rannalla upeissa maisemissa, mutta tunnelma oli erikoinen – alue oli täynnä mökkejä ja asuntovaunuja, mutta kaikki näyttivät olevan tyhjillään.

Sisäänkirjautuminen hoidettiin soittamalla portilla olevaan numeroon. Puhelimeen vastannut nainen puhui yllättäen suomea, ja hetken kuluttua paikalle saapui hänen miehensä, alueen omistaja. Hän kertoi, että suurin osa mökki-vaunu-yhdistelmistä oli tromssalaisten kesämökkejä, ja alue kuhisi elämää kesäisin ja talvisin. Nyt saimme olla lähes yksin.

Parkkeerasimme auton meren ääreen ja saimme myös toteutettua pitkään toivotun saunahaaveen. Senjan saunat olivat olleet kalliita (80 € per kerta), mutta täällä pääsimme saunomaan rantasaunaan 200 NOK:lla. Sauna oli Lahden huviloiden valmistama jättimäinen peräkärrysauna, ja sen kuuma höyry yhdistettynä vuoristomaisemiin oli unohtumaton kokemus. Salla kävi myös uimassa kylmässä meressä, me muut jätimme sen väliin. Illan päätteeksi söimme autossa ja kävimme nukkumaan.

Saimme auton saunan viereen ja saimme saunoa niin pitkään kun halusimme.

“Kodin” ikkunoista avautui jälleen upeat maisemat merelle ja vuoristoon.

Paluumatka kohti Suomea

Seuraavana aamuna jatkoimme kohti Kilpisjärveä. Alun perin aioimme kiivetä Saanalle, mutta koska Jessika ei pystynyt kävelemään, päätimme keksiä vaihtoehtoista tekemistä. Pysähdyimme Rovijoen putouksella ja Kilpisjärven rannalla ihailemassa Saanaa. Ilma tuntureilla oli paljon kylmempi ja tuulisempi kuin Norjassa.

Nautimme herkullisen aterian Ravintola Kilpiksessä ennen kuin jatkoimme kohti Leviä. Päätimme korvata Saanan huipun kylpyläkäynnillä, ja vietimme illan kylpien. Kylpylä sulkeutui harmillisesti klo 20, joten ehdimme nauttia altaista vain puolitoista tuntia. Illallisen söimme parkkipaikalla ja jatkoimme vielä pari tuntia eteenpäin. Salla löysi puskaparkin Marrasjärven rannalta Rovaniemen läheltä. Pieni metsäpolku pimeässä teki viimeisistä kilometreistä jännittävät, mutta perillä meitä odotti rauhallinen järvimaisema, tähtitaivas ja revontulet.

Saana-tunturin huippu

Rovijoen putous

Levi

Tähdet ja revontulet kruunasivat syrjäisen puskaparkin.

Viimeiset kilometrit ja haikeat jäähyväiset

Seuraavana aamuna lähdimme aikaisin, sillä tavoitteena oli päästä kotiin saman päivän aikana. Navigaattori arvioi saapumisajaksi ennen klo 20, mutta pysähdykset venyttivät aikataulua. Söimme lounaan Oulun Ideaparkin Pancho Villassa, sillä myös ajopäivinä lämmin ateria on tärkeä. Matkan varrella pysähdyimme kuvaamaan poroja tienvarsilla.

Lopulta saavuimme kotiin klo 23.50 – väsyneinä mutta onnellisina. Reissu oli ollut täynnä kokemuksia, ja tuntui uskomattomalta, kuinka paljon ehti nähdä vain kymmenessä päivässä. Aika pienessä autossa neljän aikuisen kesken vaati kärsivällisyyttä, mutta kaikki sujui lopulta yllättävän hyvin.

Muutaman päivän levon jälkeen kuvia katsellessa matkakuume palasi jo – ja seuraavalle reissulle on todennäköisesti lähdössä yksi pieni seikkailija lisää.

Aamulla puskaparkissa oli erilainen tunnelma.