Koko kesän mielessämme kyti ajatus lähteä uudelleen matkailuautolla seikkailemaan Pohjois-Norjaan. Sesonkiaikana se on meille mahdotonta, mutta syksyn tullen kalenterit loksahtivat kerrankin kohdalleen: autojen lähdöt ja palautukset osuivat niin hyvin yksiin, että saimme järjestettyä sopivan pituisen reissun nopeallakin aikataululla. Muutama vapaa auto sattui vielä olemaan kalenterissa vapaana, ja niinpä eräänä unettomana yönä aloin selailla karttoja ja etsiä kiinnostavia kohteita.

Viime reissullamme kävimme Lofooteilla, ja pohjoisen vuoristoinen maisema teki meihin suuren vaikutuksen. Yleensä emme kuitenkaan palaa samaan paikkaan uudelleen, vaan haluamme löytää uusia seikkailuja. Niinpä katse kääntyi tällä kertaa Lofoottien läheltä löytyvään Senjaan sekä muutaman tunnin ajomatkan päässä sijaitseville Lyngenin Alpeille.

Kolmesta autosta oli varaus pidemmäksi aikaa, mutta yksi oli vapaana noin 1,5 viikoksi. Päätin lähteä asiakkaiden ”kannoilla” pohjoiseen.

Kun kerroimme suunnitelmasta ystävillemme Sallalle ja Valtterille, he innostuivat heti ja halusivat mukaan. Ajatus tuntui hauskalta: saisimme samalla testata, miten kattoteltalla varustettu Sunlight Cliff toimisi neljän aikuisen matkassa pidemmällä reissulla. Tiesimme, että sisätilat olisivat tiukilla, mutta uskoimme pärjäävämme – usein parin päivän totuttelun jälkeen yhteiselo alkaa sujua hyvällä rytmillä.

Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä 13.9. heti asiakastapaamisten jälkeen. Tapaamiset venyivät kuitenkin myöhään, joten päätimme startata vasta seuraavana aamuna. Auto oli jo pakattu ja jääkaappi täytetty edellisenä iltana, joten matkaan lähtö sujui ripeästi – vaikka yöunet jäivät lyhyiksi jännityksen vuoksi. Pohjoiseen ajaa noin kaksi kokonaista päivää, joten ylimääräiset kuskit olivat kullanarvoisia.

Ensimmäinen pysähdyksemme oli Kuopiossa ystäviä moikkaamassa. Kolmen tunnin tauon jälkeen suuntasimme kohti Kemiä, jonne pääsimme illan pimeydessä rankan vesisateen saattelemana. Olimme etsineet Park4Night-sovelluksesta puskaparkin yöksi, mutta perillä meitä odottikin yllätys: uudet kyltit kielsivät yöpymisen. Viimeisin arvio sovelluksessa oli vain viikon takaa ja kehui paikkaa, joten tilanne oli odottamaton. Yön pimeydessä etsiessämme uutta paikkaa ilmestyi vielä pyyhe päällä mies muistuttamaan, ettei alueella saa yöpyä – vaikka automme oli edelleen käynnissä valot päällä. Todella erikoinen kohtaaminen. Lopulta löysimme kuitenkin rauhallisen parkkipaikan meren rannalta metsän keskeltä, jossa söimme iltapalaa ja kävimme nukkumaan.

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa aikaisin. Ensimmäinen etappimme oli Haaparannan kuuluisa Candy World – jättimäinen karkkikauppa. En ollut ensin ajatellut ottaa mitään, mutta kun silmiin osui lapsuudesta tuttu vesimeloni-purkka, oli pakko koota pieni pussi. Valikoima oli niin valtava, että lopulta pussi painoi yli puoli kiloa! Karkit eivät olleet erityisen edullisia, mutta kaupan koko ja valikoima tekivät vaikutuksen.

Matka jatkui Ruotsin Abiskoon. Ensimmäistä kertaa reissulla kohtasimme poroja tiellä, ja myös auton tankki täytettiin ensi kertaa. Oli vaikuttavaa huomata, että Sunlight Cliff kulki yhdellä tankillisella yli 1000 kilometriä – kyydissä neljä aikuista varusteineen, täysi vesitankki ja kaasupullot. Puolen päivän aikaan väsymys alkoi painaa, sillä ensimmäinen yö nelistään autossa ei ollut tarjonnut kunnon unia. Päätimme pysähtyä levähdysalueelle lounaalle ja päiväunille. Paikka oli idyllinen: keskellä metsää ja kohisevan kosken äärellä. Lyhyet mutta syvät unet piristivät valtavasti.

Illan hämärtyessä etsimme Park4Night sovelluksen avulla puskaparkkia Abiskosta, mutta luonnonpuistossa yöpyminen oli kielletty. Salla ja Valtteri, jotka nukkuivat kattoteltassa, toivoivat myös mahdollisimman hiljaista paikkaa – edellisen yön moottoritien äänet olivat häirinneet. Niinpä päätimme suunnata leirintäalueelle. Kiirunasta löytyi sopiva vaihtoehto: Camp Ripan. Saavuimme rankkasateessa pimeällä leirintäalueelle, ja heti vastaanoton vieressä houkutteli tasokas ravintola. Väsymyksen vuoksi päätimme syödä siellä – poronkäristys oli herkullista, joskin kallista. Illallisen jälkeen kävimme vielä saunassa ja suihkussa, jotka olisivat kaivanneet remonttia, mutta ajoivat silti asiansa. Neljän ihmisen peseytyminen matkailuauton omassa suihkussa olisi ollut melkoinen operaatio, joten tämä helpotti huomattavasti. Vatsat täynnä ja puhtaina kömmimme nukkumaan hiljaiseen ja usvaiseen yöhön.

Aamulla heräsimme virkeinä – yö oli sujunut kaikilta jo paremmin. Aamupalan jälkeen jatkoimme kohti Abiskon luonnonsuojelualuetta. Valmistautuminen vaellukseen oli sateen vuoksi hieman hankalaa, mutta pian lähdimme kulkemaan pitkin Abiskon halki virtaavaa suurta koskea. Sen reunustamat kiviseinät olivat valtavia, ja maisema teki vaikutuksen. Alun perin olimme ajatelleet kävellä järvelle, josta koski saa alkunsa, mutta tunnin kävelyn jälkeen kartasta selvisi, että olimme vasta viidenneksen matkasta kulkeneet. Päätimme palata ja jatkaa toista reittiä koskea pitkin kohti rantaa.

Siellä meitä odotti huikea näkymä: syvä, useiden kymmenien metrien mittainen kanjoni, jonka vesi oli ajan saatossa uurtanut. Näky oli pysäyttävä ja kruunasi vaelluksemme. Tämän jälkeen söimme autossa pikaisesti ja jatkoimme matkaa kohti Norjan Senjaa – seikkailu jatkuu uusien maisemien parissa seuraavassa postauksessa.

Matka alkaa – Pohjoiseen matkailuautolla kohti Norjaa

Uuden matkailuauton metsästys ja hakureissu Saksaan